Olen osalle tuttu instagramin puolelta ja osalle ihan vain ystävänä. Ajattelin että voisin kokeilla tätä blogin kirjottelua, mitä ai sinä? Jep mietin sitä todella pitkään, koska mulla on lukihäiriö ja sen huomaa mun kirjoituksesta ettei kaikki mee niinkuin kuuluisi. :D Koittakaa kestää ja jos ette kestä niin ei näitä tarvitse lukea ;)
Vaikeinta mulle on yhdyssanat. Kirjoitan usein ne yhteen mitkä kuuluu olla erikseen ja erikseen ne mitkä kuuluisi yhteen. :D
Noniin asiasta ahtimeen. Olen 23-vuotias Vantaalainen... tai siis täytän heinäkuun lopussa 23. :D Synnytin esikoiseni 22.02.2019 ja hänen nimensä on Eve. Eve on parasta mitä minun elämässä on tapahtunut <3
Ennen raskautta...
Valmistuin ajoneuvo mekaanikoksi vuonna 2017. Kävin samaan aikaan töissä, eli olin viikonloput ja lomat töissä ja arkena koulussa. Huh se oli rankkaa. Valmistumisen jälkeen jatkoin täyttä päivää samassa työpaikassa. Myyn siis työkseni autojen varaosia. Intohimoni on siis nuohota autojen parissa.
Olen muuttanut suunnilleen vuoden välein ja elämässä tapahtunut niin paljon kaikkea, että yksinkertaisesti paloin henkisesti loppuun. Mä olin niin pohjalla etten edes aluksi itsekkään sitä tajunnut. Säntäilin koko ajan jossain ja pidin mun elämän kiireisenä etten pysähdy ja tajua että olen todella pohjalla. Päivät olin töissä ja illat kotona koiria hoitamassa tai tallilla hevosia hoitamassa sekä yöt hallilla korjaamassa autoja. Missäkö välissä nukuin? Niimpä... En edes nukkunut kunnolla. Kroppani väsyi ja aloin sairastelemaan. Olin koko ajan kuumeessa, koska en antanut keholleni sitä mitä se olisi tarvinnut.
Mikä ajoi minut tähän?
Kaikki lähti siitä kun menetin minulle tärkeän henkilön. Hän oli minulle kuin sisko, ystävä, tukipilari, hassuttelija, team jellonat ja ihailin häntä kaikin tavoin ja olen pienestä pitäen halunnut olla kuin hän<3 Hän oli serkkuni.. Hän oli minua kolme vuotta vanhempi ja olen hänen poikansa kummitäti. Hän lähti luotamme kohta 2-vuotta sitten. Enkä vieläkään tahdo uskoa todeksi, koska jaoimme kaiken...ja kun sanon kaiken niin tarkoitan ihan kaikkea.. Kenelle minä nyt jaan Sen kaiken? Valitettavasti kukaan ei pysty asettua hänen tilalleen elämässäni... Jaan kaiken hänen haudallaan, mutta ei se ole enään samanlaista.
Tukehdutin tätä menetystä enkä halunnut hyväksyä sitä ja sen takia poltin itseni loppuun. Sen seurauksena siinä kärsi kaikki mitä ympärilläni oli eikä kukaan tajunnut että hänen menetys on syynä tähän minun "sekoiluun"
Parisuhde, työ, ystäväsuhteet ja lähinnä kaikki lähelläni kärsi, koska kukaan ei osannut yhdistää tähän. Syy siihen on se etten puhunut asiasta.. sulkeuduin omaan kuoreeni, kunnes pysähdyin ja säntäily loppui. Kun pysähdyin niin itkin lähes joka hetki ja jokainen asia muistutti minua hänestä. Meillä on syntymäpäivä peräkkäisinä päivinä... En ole pystynyt edes viettämään omia syntymäpäiviä hänen kuolemansa jälkeen. Enkä tiedä koska edes kykenen siihen... Hänellä on päivää ennen minua ja olen mennyt silloin hänen haudalleen ja se on lamaannuttanut minut niin ettei huvita edes juhlia.
Nykyään pystyn puhumaan hänestä ilman, että joka kerta rupean itkemään. Aloin käsitellä kuolemaa ja tsemppaamaan, mutta välillä tuntui että en jaksa enään. Olisko vaa helpompi lähteä perässä... Huhhuh ekaa kertaa kerron tästäki ajatuksesta ja vielä julkisesti... Tää kirjotus sai mut nyt itkemää, koska musta tuntuu että pystyn vihdoin nauttimaan elämästä vaikka se rakas ihminen on poissa. Rakastan mun elämää täysillä tällä hetkellä, koska mulla on ihana mies joka on ollut tukenani ja tytär hänen kanssaan<3
Oon menettänyt myös raskaus aikana koirani ja hoitohevosia. Liikaa menetyksiä alle kahteen vuoteen.
Aloin saada elämää kuntoon ja käsiteltyä serkkuni kuolemaa niin sain ihanimman lahjan eli positiivinen raskaustesti. Raskaus ei ollut helppo. Minulla oli 3 kuukautta todella pahat pahoinvoinnit. Oksentelin koko ajan se oli ihan hirveetä ja olin todella paljon töistä pois sen takia. Se sai minut niin huonolle tuulelle kun en kyennyt mihinkään ja voimat alkoi loppua kun mikään ruoka ei pysynyt sisälläni saatika vesikään. Kun pahoinvoinnista selvittiin niin jouduin ravailla verikokeissa ja kaikenmaailman ultrissa istukan takia.
Välillä mietin et voiko tää olla edes mahdollista että mistä mua rangaistaa? :D
Kun synnytyksestä selvisin sain ihanan pienen toukkani syliin<3
Aikaa kului ja nyt ollaan tässä kirjottelemassa teille mun kompuroimisesta. Voin henkisesti tosi hyvin ja Eve voi todella hyvin ja kasvaa niinkuin kuuluukin.
Kuka minä olen?
Olen voimakastahtoinen äiti joka rakastaa elämäänsä juuri tällä hetkellä ja nauttii kaikesta mitä hänellä on tällä hetkellä ympärillään<3


